Etusivu
SARJAN AMMATTILAINEN
VAASALAINEN RASKAAN
HALMESMÄKI

Erikoispintakäsittely Norjan kaasu- ja öljyteollisuuteen vaatii vuosien kokemusta, tarkkuutta ja huolellista dokumentointia

Pintakäsiteltävät kappaleet voivat päätyä rankkoihin olosuhteisiin, joissa kappaleelta vaaditaan kestävyyttä ja pitkää käyttöikää.

Iso osa Yllin Tallin erikoispintakäsittelyyn tulevista kappaleista menee Norjaan kaasu- ja öljyteollisuuteen, myös vedenalaisiin projekteihin. Yllin Talli on pintakäsitellyt muun muassa kompressoriyksiköitä alihankintana vaasalaisille vientiyrityksille.

Rakenteiden eliniän pidentäminen NORSOK-standardin avulla tuo miljoonasäästöt

Koska kappaleet voivat päätyä suolaveden rasitukseen moneksi vuodeksi, ne pitää pintakäsitellä korkeimpien laatustandardien mukaisesti.

– Jos öljynporauslautan elinikää saadaan pidennettyä esimerkiksi viidellä vuodella, sillä säästetään lauttojen korjauskuluissa kymmeniä miljoonia. Elinikää voidaan lisätä käsittelemällä kappale NORSOK-standardin mukaisesti, Yllin Tallin QHSE-päällikkö Matias Backlund kertoo.

NORSOK M-501 on norjalaisten kehittämä öljy- ja kaasuteollisuuden pintakäsittelyn standardi, jonka tekemiseen Yllin Tallilla on osaaminen. Yllin Tallin Backlundilla ja Joonas Kankaanpäällä on myös Frosio-tarkastajapätevyys, joka oikeuttaa NORSOK-standardin mukaan käsiteltyjen kappaleiden tarkastamisen. Tarkastajapätevyyksiä on Suomessa vain noin 100 henkilöllä.

Huolellinen pintakäsittely alkaa suunnittelusta ja puhdistamisesta

Erikoispintakäsittelyjä tehdessä kaikki työvaiheet suunnitellaan huolellisesti.

– Teemme aluksi prosessin kuvauksen, jossa kerrotaan vaihe vaiheelta, miten käsittely tapahtuu. Kuvaus hyväksytetään asiakkaalla. Sen jälkeen tehdään testimaalaus, jossa maalataan testikappale prosessikuvauksen mukaisesti. Näin varmistetaan, että lopputulos on varmasti halutunlainen.

Ennen pintakäsittelyn aloittamista tarkistetaan terästyön laatu, koska myös terästyön pitää täyttää standardin vaatimukset. Esikäsittelyssä poistetaan kappaleen pinnalta suola, rasva ja muut epäpuhtaudet. Sitten kappale hiekkapuhalletaan tartuntapinnan saamiseksi standardien puhtausvaatimusten mukaisesti. Kappaleelle tehdään tarvittaessa vielä suolatesti ja pinnan pölypitoisuustesti.

Hiekkapuhalluksen jälkeen kappaleelle tehdään tarvittaessa terminen ruiskutus, jossa kappaleeseen suihkutettava sinkki parantaa korroosiosuojaa.

NORSOK-standardi vaatii testejä ja tarkan dokumentoinnin

Kappaleelle tehdään ensin vahvistusmaalaus, mikä tarkoittaa sitä, että pensselillä maalataan kohdat, jonne ei pääse ruiskulla. NORSOK M-501-standardi vaatii myös kaikkien hitsaussaumojen vahvistusmaalausta. Kappaleeseen maalataan 2–3 kerrosta. Standardeissa on tarkat määrittelyt kalvon paksuudesta.

– Jokainen työvaihe dokumentoidaan tarkasti. Pintakäsittelijä kirjaa ylös muun muassa, mitä maalia ja mitä maalierää kappaleeseen on käytetty, kalvon paksuudet eri maalikerrosten välissä, mikä on ollut hallin lämpötila ja kosteus. Kun maali on kuivunut, testikappaleesta tehdään vielä pinnan vahvuustesti. Asiakas saa halutessaan kaikki dokumentit ja mittauspöytäkirjat.

Erikoispintakäsittelyn osaaminen vaikuttaa kaikkien kappaleiden käsittelyyn

Yllin Tallin pintakäsittelijät koulutetaan huolellisesti erikoiskappaleiden käsittelyyn. Ennen kuin työntekijä voi tehdä erikoispintakäsittelyä, hänen täytyy suorittaa sitä varten laadittu testi.

Erityispintakäsittelystä tullutta tietotaitoa hyödynnetään Yllin Tallilla myös tavallisten kappaleiden käsittelyssä, koska pätevät pintakäsittelijät eivät laista laadusta, vaikka kappale ei vaatisikaan erikoispintakäsittelyä.

– Kun kerran oppii tekemään hyvin, ei voi tehdä huonoa, Backlund kiteyttää.

 

 

Tiesitkö?

  •         Yllin Tallilla on NORSOK M-501 -osaaminen ja Frosio-tarkastajapätevyydet
  •         Yllin Tallilla erikoispintakäsiteltävät kappaleet voivat vaihdella kahvikupin kokoisesta kappaleesta 7x7 metriä kokoisiin ja maksimissaan 300 tonnia painaviin kappaleisiin.
  •         Erikoispintakäsittelyä tekevän työntekijän pitää suorittaa talon sisäinen erikoispintakäsittelyn testi.