Yrjö Halmesmäki Oy
Varastointi, huolto, pintakäsittely, kuljetus ja nostot ovat työvaiheita, jotka tehdään lähes jokaista kappaletta valmistettaessa. Tämän prosessin yhteensovittaminen vaatii paljon suunnittelua. Maalattava kappale voi tarvita välivarastoinnin ja valmistuttuaan kuljetuksen asiakkaalle. Jos kappale on painava, sen nostamiseen tarvitaan nostureita. Toisinaan kappaletta voi joutua hitsaamaan vielä ennen maalausta.
Yrjö Halmesmäki Oy on varastoinnin ja teollisuustilojen vuokrauksen eturivin kumppani. Tytäryhtiömme pintakäsittelevät, tarjoavat kuljetus- ja nostopalveluita ja hoitavat erilaisia huoltoja ja asennuksia. Uskomme, että yhteistyö on voima, joka kuljettaa meidät kaikki tulevaisuuteen. Siksi olemme erikoistuneet kokoamaan palvelukonsepteja, joissa nämä työvaiheet muodostavat saumattoman ja jouhevan prosessin.
Asiakkainamme on kansainvälisiä yrityksiä ja niiden alihankkijoita. Näille yrityksille on tärkeää, että toiminta on vakaalla pohjalla, päätöksenteko on nopeaa ja toimitusajat pitävät. Siksi yrityksemme tärkeimmät arvot vastuunkantamisesta ja asiakkaan palvelusta näkyvät tavassamme toimia, joka päivä.
Yrjö Halmesmäki Oy – Ratkaisut lähdöstä maaliin.
Yritysfakta
Yrjö Halmesmäki Oy on perustettu 1950-luvun lopulla
Yllin Talli Oy perustettu vuonna 1973
yritysjärjestelyjen myötä myös YH-Kuljetus, YH-Nostot ja YH-Asennus ja Huolto eriytettiin tytäryhtiöiksi vuonna 2014
Työllistää lähes 100 työntekijää
sijaitsee kolmessa eri toimipisteessä; Vaskiluodossa Moottorikadulla ja Vaskiluodon satamakadulla sekä Kiitokaarella, Risön alueella
toimitilat yhteensä yli 20 000 neliömetriä
konsernin liikevaihto n. 12 M€

Yritys / Y-tunnus
- Yrjö Halmesmäki Oy / 0478810-6
- YH-Kuljetus Oy / 2553532-7
- YH-Nostot Oy / 2553537-8
- Yllin Talli Oy / 3007627-6
Käyntiosoite
- Vaskiluodon satamakatu 3, Vaasa (Vaskiluoto)