Etusivu
Kuljetukset
YH-KULJETUS OY

Ylimittaiset kuljetukset ovat oma taiteenlajinsa. Kuljetuksissa pitää huomioida sekä kalusto, kuljetettavien kappaleiden muoto, kiinnitys että reittien suunnittelu – kaikki tietenkin turvallisesti ja aikataulussa.

Olemme tehneet kuljetuspalveluja 1950-luvulta lähtien ja harjaantuneet vuosikymmenten aikana huippuluokan osaajiksi. Ammattitaitoinen henkilöstömme osaa suunnitella kuljetukset lakeja ja vaatimuksia noudattaen niin, että ne ovat turvallisesti perillä sovittuna aikana.

Kuljetamme kappaletavaran lisäksi niin raskaita, leveitä, pitkiä kuin korkeitakin kappaleita. Meillä on myös erikoiskuljetusten liikenteenohjauspalvelu. Olemme mukana varmistamassa erikoiskuljetusten onnistumisen koko prosessin ajan, sillä palveluumme kuuluu myös kuljetuslupien hankkiminen ja reitin määrittely.

Arvostamme pitkiä asiakassuhteita. Mitä paremmin tunnemme asiakkaamme, sitä paremmin tiedämme kuljetettavan tavaran vaatimukset ja asiakas säästyy lisätyöltä. Perheyrityksemme tärkeimmät arvot vastuunkantamisesta ja asiakkaan palvelusta näkyvät tavassamme toimia, joka päivä.

Uusimme kalustoa säännöllisesti asiakkaidemme tarpeiden ja uusimpien vaatimusten mukaisesti. Jos kuljetettava kappale vaatii varastointia, nostoja tai pintakäsittelyä, tarjoamme mielellämme kokonaispalvelua muiden tytäryhtiöiden kanssa. Kun valitset meidät kumppaniksi, varmistamme, että matkasi on onnistunut lähdöstä maaliin.

Halmesmäki – Ratkaisut lähdöstä maaliin.

YH-Kuljetus Oy - yhteystiedot

Hannu Halmesmäki
Toimitusjohtaja
Puhelin: +358 6 3192085
GSM: +358 500 262018
hannu@halmesmaki.com

Seija Halmesmäki 
Hallituksen puheenjohtaja 
Puhelin: +358 6 3192020
GSM: +358 400 561013
seija.halmesmaki@halmesmaki.com

Markku Lähdemäki 
Kuljetuspäällikkö, myynti
Puh: +358 6 3192090
GSM: +358 50 3617423
markku.lahdemaki@halmesmaki.com

Jussi Kallio
Ajojärjestelijä
Puh: +358 6 3192050
GSM: +358 50 3814732
kuljetustilausyh@halmesmaki.com

Toimitusehdot

YH-Kuljetus Oy:llä on vastuunsa kattava tiekuljetus- ja huolintavastuuvakuutus. Kotimaan autokuljetuksiin sovelletaan tiekuljetussopimuslakia. 
YH-Kuljetus Oy suorittaa kaikki toimeksiannot Pohjoismaisen Speditööriliiton yleisten määräysten (PSYM 2015) mukaan, jotka mm. rajoittavat vastuutamme.

Noudatamme PSYM 2015-määräyksiä lukuun ottamatta 6 §:n 2 momentissa ja 20 §:n B-kohdassa tarkoitettua aikalupausta sekä 27 § C 3-kohdassa mainittua vakuuttamisvelvoitetta. Asiakas/toimeksiantaja vastaa kaikista huolittavana, varastoitavana ja käsiteltävänä olevaa tavaraa koskevista vakuutuksista, ellei kirjallisesti ole toisin sovittu.

PSYM2015

Suomen vahvimmat platina
Image

Rahtiliikenne


Talopakettikuljetus.png

Täysperäyhdistelmä 8 kpl


Putkikuorma.png

Puoliperäyhdistelmä 18 kpl

-näistä osa jatkorekkoja 13 kpl
Hammar-Sideloader-kuva-2.jpg

Sideloaderyhdistelmä

-konttien käsittelyyn soveltuva.
Tuplakela2.jpg

Kelayhdistelmä 3 kpl

-viimeisin hankintamme "tuplakelakärry"

Erikoiskuljetukset

Koko kalustomme soveltuu erittäin hyvin ns. ylimittaisten kappaleiden kuljettamiseen.

Pitkien kappaleiden kuljetuksiin meillä on käytössä 13 kpl jatkorekkoja, joista pisin venyy aina 29,4m asti. 

IMG_0271.jpg

Kalustostamme löytyy ratkaisu myös painavien ja/tai korkeiden kappaleiden kuljettamiseen:

1. Es-Ge 4-aks jatkettava pokkarekka (40 t)
2. Nooteboom 3-akselinen jatkettava pokkarekka (40 t)
3. Faymonville 3-akselinen jatkettava pokkarekka (40 t) 
4. Nootebom 3 aks. jatkettava matalakehtoinen lavetti (37 t)
5. Nootebom 2 aks. jatkettava matalakehtoinen lavetti (26 t)

Leveät, pitkät, korkeat ja/tai painavat kappaleet 40t asti.

P1040205.JPG

Lähiliikennekuljetukset


Kapellipokka.png

Palvelemme asiakkaitamme myös paikallisesti Vaasan talousalueella, suorittamalla kuljetuksia tehtaiden ja alihankkijoiden välillä.

Siirtolava/konttiauto

Puoliperäauto (katettu/avo)

Lavettiauto

Pakettiauto / Saattoauto 

Palvelunumeromme on +358 6 3192050

konttiauto.jpg

Yritystiedot

YH-Kuljetus Oy
Y-tunnus: 2553532-7

Käyntiosoite:

Vaskiluodon satamakatu 3
65170 Vaasa (Vaskiluoto)

Puhelin: + 358 6 319 2050


Sähköposti:
info(at)halmesmaki.com

Verkkolaskuosoitteemme:
OVT-tunnus:                003725535327
Operaattorin tunnus:  BAWCFI22
Operaattori:                Basware

Tietosuojaselosteet